Korjaaminen on hiljainen taito, joka ylläpitää arkea ja pidentää tavaroiden elämää. Olipa kyse takin vetoketjusta, kuluneesta kengänpohjasta tai rakkaasta villapaidasta, korjaaminen on teko, joka yhdistää kestävyyden, huolenpidon ja järkevyyden.
Silti korjauspalvelut ovat monille vielä liian kaukana – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.
Korjaaminen on kestävän arjen perusta
Korjauspalvelut ovat pieni mutta välttämätön osa kestävää yhteiskuntaa. Jokainen korjattu vaate tai tavara vähentää jätteen määrää, säästää luonnonvaroja ja pidentää tuotteiden elinkaarta. Samalla se ylläpitää käsityöperinnettä ja paikallista osaamista, jotka ovat vaarassa kadota.
Korjaaminen ei kuitenkaan ole vain ympäristöteko. Se on myös tunneperäinen valinta: halu säilyttää jokin itselle merkityksellinen esine tai vaate. Moni haluaisi korjata, mutta käytännön esteet – hinta, saavutettavuus tai tiedon puute – saavat valitsemaan uuden ostamisen.
Korjaamisesta on tehtävä helpompaa
Jos haluamme, että korjaamisesta tulee aidosti arkipäivää, sen on oltava yhtä helppoa kuin uuden ostaminen. Nyt korjaaminen vaatii vaivannäköä, aikaa ja usein myös rohkeutta. Moni ei tiedä, mihin vaate pitäisi viedä, kuinka kauan korjaus kestää tai mitä se maksaisi. Pienetkin epävarmuudet saavat lykkäämään päätöstä, kunnes vaate tai tavara jää kaapin perälle tai päätyy kierrätykseen.
Korjauskulttuurin vahvistaminen ei siis tarkoita vain palveluiden lisäämistä, vaan ennen kaikkea kulttuurista muutosta: meidän on opittava näkemään korjaaminen osana normaalia kuluttamista, ei poikkeuksena siitä. Kun korjaaminen muuttuu näkyväksi ja arkipäiväiseksi, kynnys toimia pienenee itsestään.
Yhteiskunnallista tukea tarvitaan
Korjauskulttuurin vahvistaminen ei ole yksin kuluttajien vastuulla. Myös yhteiskunta voi tukea muutosta. Yksi konkreettinen keino olisi korjauspalveluiden arvonlisäveron alentaminen, jota tuore kansalaisaloite korjausaloite.fi ehdottaa.
Aloitteen mukaan korjauspalveluiden arvonlisäverokannan laskeminen 25,5 prosentista 14 prosenttiin tekisi palveluista edullisempia ja auttaisi useampia käyttämään niitä. Samalla se tukisi pienyrittäjiä ja auttaisi säilyttämään arvokkaita käsityöammatteja. Ruotsissa vastaava veroalennus on lisännyt korjauspalveluiden käyttöä ja vahvistanut alan elinvoimaa – miksei se voisi toimia Suomessakin?
Mutta ennen kaikkea aloitteen kaltainen ehdotus herättää tärkeän kysymyksen: kuinka voimme tehdä korjaamisesta yhtä luonnollisen ja saavutettavan osan arkea kuin vaatteiden ostamisesta? Ehkä tulevaisuudessa korjauspalvelut ovat yhtä lähellä kuin lähikauppa – osa päivittäistä elämänpiiriä.
Korjaaminen on tulevaisuuden taito
Korjaaminen ei ole menneisyyden jäänne, vaan tulevaisuuden taito. Kun maailmassa tarvitaan vähemmän uutta ja enemmän huolenpitoa, korjauspalvelut nousevat yhä tärkeämpään rooliin.
Helpottamalla niiden käyttöä teemme korjaamisesta aidosti saavutettavan osan arkea – ei vain niille, jotka osaavat itse, vaan kaikille, jotka haluavat tehdä kestävämmän valinnan.
Korjaaminen on pieni teko, joka venyttää aikaa: se antaa tavaroille uuden mahdollisuuden ja meille hetken pysähtyä miettimään, mitä todella tarvitsemme.
Vastaa